27.8.2017

Koivuviiluiset liukuovet










Yksi raksaprojektin haastavimmista hankinnoista oli sopivien liukuovien löytäminen. Suurin osa ovistamme sijaitsee käytävän varrella, joten mielikuva perinteisistä auki repsottavista ovista ei innostanut alkuunsakaan. Jossain vaiheessa mietimme jopa tekevämme ovet vanerista itse, mutta vaneri kun tuuppaa vääntymään ajansaatossa, olisi tiedossa varmasti ollut räminää ja vaappumista. Ovien materiaaliksi halusimme vaalean puun ja kiskojen tuli olla mahdollisimman simppelit. Valkoisia ovia olisi löytynyt useammastakin paikasta, mutta koivuisia olikin sitten vaikeampi löytää. Vielä haasteellisempaa oli siistin kiskon löytäminen ja yleensäkin se, että kukaan edes vaivautui vastaamaan tarjouspyyntöihin tai kysymyksiimme.

Nettiä sen tuhannennen kerran selaillessa törmäsin Joroisten Taiteoviin ja kysäisin josko heiltä löytyisi etsimäämme ja löytyihän heiltä. Sen lisäksi, että he pystyivät tekemään meille koivuviiluiset ovet, löytyi heidän avustuksellaan myös simppeli kisko ja ovet sai mittatilauksena missä mitassa tahansa. Mitoitimme ovet ihan katon rajaan, jotta saimme lisää korkeuden tuntua ja kiskot eivät näin jääneet häiritsevälle korkeudelle.

Liukuovet asennettiin niin, että alle ei jää aikuisen, eikä pienemmänkään tallaajan varpaat, Joroisten asentajat ottivat myös huomioon ilman kiertämisen ovien alta. Kiskoihin asennetut Soft Close-oven hidastimet sulkevat ovet nätisti kolisematta ja heilumatta. Vessaan tilasimme saman koivuviiluisen oven, mutta perinteisellä mallilla.

Parin kuukauden käyttökokemuksen perusteella täytyy sanoa, että olemme kyllä olleet tyytyväisiä oviin. Iso kiitos Joron osaaville asentajille ja erityisesti Johannalle hyvästä asiakaspalvelusta, jota saimme.

Jos suunittelet liukuovia esimerkiksi uudiskohteeseen, niin ota jo rakennusvaiheessa huomioon ovien liukumissuunnat, tarvittavat tukipuut sekä pistokkeiden ja katkaisimien paikat. Käytävälle asennettaessa ei pinnassa liukuvat ovet haukkaa seinätilaakaan, koska tilan kapeuden takia ei seinille juuri mitään muutenkaan tulisi. Jos ovet haluaa vanhaan kohteeseen, esimerkiksi seinän sisään liukuvina, voi sisäänrakennetun liukuoven tehdä purkamalla vanhan seinän levyt tai rakentamalla koteloinnin olemassa olevan seinän pintaan.

Niin tai näin, jos suunnitelmissa on liukuovet, niin kannattaa kysäistä ovia Jorolta, he lähtevät rakentamaan ovia täysin asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan ja vieläpä kotimaisia raaka-aineita ja materiaaleja käyttämällä.


*Tuotteesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan





15.7.2017

Asuntomessut 2017















Asuntomessujen anti jäi tänä vuonna minun kohdaltani muutamaa kohdetta lukuunottamatta hieman laimeaksi. Päällimmäisenä mieleen jäi kauniit maanläheiset sävyt ja se, että moni kohde tuntui olevan sisustettu liian täyteen. Yllä otteita lähinnä ulkotiloista, jotka noudattavat aika pitkälle omiakin toiveita pihastani: Ei liikaa mitään. Kiveä, kunttaa, soraa ja terassia oli paljon. Nurmikkoalueita ja istutuksia taas vähäisesti. Koska omissakin ajatuksissa on ollut erilaiset kivet, heinäkasvit ja havut, sopi minun silmään nämä maisemat hyvin. 

Koska messujen sisätilojen kuvia olette varmasti nähneet jo joka tuutista, jätän ne nyt omiin arkistoihini. 





7.7.2017

DIY kerrossänky säilytystilalla













Lastenhuoneet ovat meillä vajaan kymmenen neliön kokoisia, eli ei mitenkään kauhean suuria, joten tästäkin syystä halusin maksimoida tilan yhdistämällä tytön huoneessa säilytyksen ja sängyn. Ostimme Ikeasta kolme Stuva/Följä vaatekaappia ja rakensimme niiden päälle sängyn. Ensimmäisessä kaapissa on hyllyt leluille, toisessa ulosvedettävät korit vaatteille ja viimeisessä riipputanko roikkuville vaatteille. Sängyn leveydeksi tuli noin 80 cm ja kolmella kaapilla pituutta 180 cm. Kaapit ovat 50 cm syviä, joten sängyn taakse jäi vielä hyvin tilaa komerolle, jossa silyttää kaikenlaista harvemmin tarvittavaa.

Kaapit kiinnitettiin tukevasti toisiinsa ja koko höskä ruuvattiin runkopuiden avulla seinän koolauksiin. Sänky verhoiltiin koivuvanerilla, palat leikkuutimme mittojen mukaan Starkissa. Patjan alla on vanerinen pohja johon teimme tuuletusaukkoja. Kaikki pinnat käsittelin Satu-saunavahalla.

Rimoitusta varten ostimme Starkista mäntyrimaa, joka sekin käsitetiin samalla vahalla kuin muukin sänky. Rima yltää yli sängyn puolivälin ja on kiinnitetty tukevasti katon koolauksiin ja sänkyyn, jotta vältymme yöllisiltä muksahduksilta. Ikean kaapiston mukana tulee isot värikkäät nupit, ne korvasin omatekemillä nahkavetimillä (niistä lisää myöhemmin). Hieman sänky on tietenkin vielä kesken, siitä puuttuu nimittäin tikkaat, jotka on tarkoitus kiinnittää komeron oven viereen. Siihen saakka hoituu kulkeminen raksatikkaiden avulla.

Viikolla saapuivat Joroisten Taiteovilta tilatut koivuviiluiset liukuovet, ne ovat olleet kerrassaan ihanat. Liukuovia tuli vessaa lukuunottamatta kotimme kaikkien huoneiden oviksi. Niistäkin lisää vielä tuonnempana. Kunhan saan aikaiseksi maalaan yhden huoneen seinistä Tikkurilan Mulperi H484 -sävyllä ja nostan sutimani taulun seinälle. Sen jälkeen puuttuukin tulevalta koululaiselta enää koulupöytä.






14.6.2017

Diy: Roikkuva kukkakranssi








Kuvitellaanpa tilanne, että ruokapöytään ei mahdu kukkamaljakkoa tai että kaipaisit hieman vaihtelua kukkien esillepanoon. Välillä pieni perspektiivin vaihto voi nimittäin virkistää. Katosta roikkuvaan kukkakranssiin et tarvitse kuin pyöreän kehikon, kuivuutta kestäviä kukkia, narua ja metallilankaa. Tämä kranssi on hyvin riisuttu, mutta hieman runsaampaan versioon piilottaisi vallan hyvin muutamia muovisia "vesisäilöjä", joita tulee varsinkin yksittäisten kukkien mukana.

Kiinnitä kukat kehikkoon pienillä metallilangan paloilla ja kun olet lopputulokseen tyytyväinen, sido kehikkoon kolme pitkää narua tasaisin välimatkoin toisistaan ja ripusta pöydän päälle.





1.6.2017

Suihkun laatat






Suihkun harmaat laatat ovat kyllä olleet yksi nappiin osuneimmista valinnoista tässä kodissa. Sävy on täydellinen ja iso koko tekee ilmeestä rauhallisen mikrosementtipintojen kanssa. Laatat löytyivät paikallisesta laattakaupasta, Laatta Leevistä ja jos vaan tarve tulee, niin siellä aion jatkossakin asioida, niin mutkatonta hommaa oli heidän kanssaan toimiminen. Samaisesta kaupasta löytyy muuten muutakin kuin laattoja. Suihkut ja wc-pöntön hommasimme heidän kauttaan ja myös keittiön vetimet löytyivät valikoimista.

Laatat: Betongrays Cold Uno 60x60



27.5.2017

Makuuhuoneessa







Makuuhuoneen nurkassa majailevalla peilillä on pitkä matka takanaan. Se on aikoinaan ostettu mummoni ja pappani ensimmäiseen yhteiseen kotiin, ensimmäisten kalusteiden joukossa. Lankapuhelinten aikaan muistan, että peili oli lapsuuden kotini puhelinpöydän päällä ja jollain ihmeellä se päätyi minun hoteisiini ennen 2000-luvun alkua. Siinä se nököttää muina peileinä, e h j ä n ä  ja odottaa seuraavaa paikkaansa. Makuuhuonekin odottaa, ainakin päätyseinä kaipaisi joko puuverhoilua tai maalia. Saas nähdä mitä pintaan tulee.





25.5.2017

Kannu ja sen kaverit




Kävimme toukokuun alussa ottamassa vauhtia kevääseen Kreetalta. Suomeen palattiin pari pisamaa ja matkakiloa runsaanpana. Laukun uumenista löytyi myös muutama matkamuisto: kerrassaan suloinen pieni valkoinen kannu ja puiset salaatinottimet. Molemmat kerrassaan ihastuttavia.





21.5.2017

Hitaasti, mutta varmasti






Niin etenee kodarikin. Tovi sitten se sai hyllyn seinälleen. Piti tulla kaksi, mutta tulikin vain yksi. Itseasiassa parempi niin, sillä nyt altaan yläpuolelle jää tilaa roikkuvalle vaaterekille ja tasolle paikka, jossa syksystä lähtien vaihdetaan vauvan vaippoja. Nyt on elämässä kaikki hyvin, minusta tulee vihdoin isosisko, sanoi esikoinen.